Meditaatiotutkimus

Otteita kirjasta Kuudennen Auringon aika

"Kahdenkymmenen vuoden ajan Transsendenttinen meditaatio -järjestö eli TM oli järjestelmällisesti testannut lukuisten tutkimusten avulla, voiko ryhmämeditaatio vähentää väkivaltaisuutta ja epäsopua maailmassa. TM:n perustaja, Pohjois-Intiassa syntynyt fyysikko Maharishi Mahesh Yogi väitti, että yksilöllinen stressi johti maailmanlaajuiseen stressiin, ja ryhmän rauhallisuus puolestaan johti maailmanlaajuiseen rauhaan. Edistyneenä joogina hänellä oli erittäin syvällinen näkemys tämänkaltaisista asioista. Hän oletti, että jos yksi prosentti tietyn alueen väestöstä harjoitti transsendenttista meditaatiota, tai jos yhden prosentin neliöjuuri harjoitti TM-Sidhiä, edistyneempää ja aktiivisempaa meditaation muotoa, silloin millainen ristiriitaisuus tahansa – ampumisten ja muiden rikosten määrä, huumeiden väärinkäyttö, jopa liikenneonnettomuudet – vähenisivät. Tämä ajatus perustui siihen, että säännöllinen transsendenttisen meditaation harjoittaminen saattoi ihmisen yhteyteen perustavanlaatuisen kentän kanssa, joka yhdisti kaikki asiat toisiinsa. Tämä konsepti ei eronnut Nollapistekentästä. Jos tarpeeksi moni ihminen harjoitti meditaatiota, koherenssi olisi tarttuva koko väestön keskuudessa.

TM-järjestö oli päätynyt kutsumaan ilmiötä ”Suureksi radianssiksi”, koska juuri niin kuin kvanttifysiikan superradianssi aivoissa tai laserissa loi koherenssia ja ykseyttä, oli meditaatiolla samanlainen vaikutus yhteiskunnassa. Meditaation harjoittajista koostuvia ryhmiä oli alkanut kokoontua kaikkialla maailmassa meditaatiointensiiveihin, jotka kohdistettiin erityisiin konfliktialueisiin. Esimerkiksi vuodesta 1979 saakka tällainen ryhmä, joka koostui muutamasta sadasta yli kahdeksaantuhanteen meditaation harjoittajaan, oli kokoontunut kahdesti päivässä kansainväliseen Maharishi-yliopistoon Yhdysvalloissa Iowan Fairfieldissä koettaakseen luoda suurempaa harmoniaa maailmaan. Saavutetut tulokset olivat hämmästyttäviä. Monet näistä tutkimuksista oli julkaistu vaikutusvaltaisissa lehdissä, kuten Journal of Conflict Resolution, The Journal of Mind and Behaviour sekä Social Indicators Research, mikä merkitsi sitä, että ne olivat käyneet läpi tiukat tarkastusprosessit. 

Esimerkiksi vuonna 1993 Harvardin yliopiston sekä CERN:in ja Stanfordin hiukkastutkimuskeskuksen fyysikko John Hagelinin johdolla oli tehty Washingtonissa tutkimus tarkoituksena selvittää, oliko kohdistetulla meditaatiolla vaikutusta kaupungin rikollisuuden määrään. Tämä kahden kuukauden pituinen tutkimus Washingtonissa oli osoittanut, että kun paikallinen Superradianssiryhmä oli kasvanut neljääntuhanteen ihmiseen, väkivaltainen rikollisuus eli pahoinpitelyt, murhat ja raiskaukset, joiden määrä oli tasaisesti noussut viiden ensimmäisen kuukauden aikana sinä vuonna, oli alkanut laskea. Niiden määrä oli laskenut kaksikymmentäneljä prosenttia ja jatkanut laskemista kokeen loppuun saakka. Heti kun ryhmä oli lopettanut toimintansa, rikollisuuden määrä oli FBI:n rikollisuustilastojen mukaan jälleen noussut. Tutkimus osoitti, ettei tämä vaikutus voinut johtua sellaisista muuntuvista tekijöistä kuin sää, poliisi tai mikään erityinen rikollisuuden vastainen kampanja. Todennäköisyydeksi sille, että tämä olisi tapahtunut sattumalta, oli laskettu alle kaksi miljardista.

Washingtonin meditoijat olivat olleet kotoisin yli kahdeksastakymmenestä eri maasta, ja heidät oli majoitettu hotelleihin ja oppilaitosten tiloihin. Niiden viikkojen aikana, kun nämä vapaaehtoiset olivat meditoineet, Washingtonin rikollisuus oli siis laskenut peräti neljänneksen. Tämä koe oli tieteellisesti varmennettu; meditoimisen oli todettu olevan tehokas keino vaikuttaa hyvin suuren ihmisjoukon rikollisiin taipumuksiin – itse asiassa kokonaisen kaupungin. Sosiologian professori Anne Hughes Columbian yliopistosta oli todennut näiden löydösten edustavan uutta paradigmaa kaupunkien rikollisuuden ja väkivallan tutkimuksessa, ja ne viittasivat keinoihin, miten näitä ongelmia voitaisiin ratkaista.

John Hagelinin mukaan aiempi tutkimus oli osoittanut, että nämä meditaatiotekniikat “luovat yksilössä syvän rentoutumisen ja koherenssin tilan, ja samalla näyttävät tuottavan ympäristöön leviävän vaikutuksen, joka vaikuttaa ihmisiin jotka eivät itse harjoita näitä menetelmiä ja joilla ei ole tietoa itse kokeista.” Hän viittasi löydöksiin tietoisuuden kenttävaikutuksena. ”Vaikutusta voi verrata tapaan, jolla magneetti luo näkymättömän kentän joka aiheuttaa rautajauheen järjestäytymisen kuvioiksi. Samalla tavoin näiden meditaatiotekniikoiden on osoitettu luovan korkeita koherenssitasoja yksittäisten harjoittajien EEG-aivoaaltokuvioissa. Tämä lisääntynyt koherenssi ja järjestäytyneisyys yksilöllisessä tietoisuudessa näyttää leviävän yhteiskuntaan, ja se voidaan mitata epäsuorasti yhteiskunnallisten muutosten kautta, kuten väkivaltaisen rikollisuuden määrän vähenemisenä. Me kutsumme tätä ilmiötä tietoisuuden kenttävaikutukseksi.” 

Toinen tällainen tutkimus oli toteutettu neljässäkymmenessäkahdeksassa Yhdysvaltojen kaupungissa, joista puolessa yksi prosentti asukkaista oli meditoinut. Niissä rikollisuus oli vähentynyt kaksikymmentäkaksi prosenttia, verrattuna kahden prosentin lisäykseen vertailukaupungeissa. Tutkijoiden mukaan ainakin neljäkymmentäkaksi tutkimusta viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta olivat varmentaneet tietoisuuden kenttävaikutuksen. Tutkija Maxwell Rainforth totesi, että tämänkaltaiset tulokset saattoivat aluksi vaikuttaa epätavallisilta, mutta tällainen vastakaiku oli yleinen uusien ajattelutapojen suhteen. ”Tavallisesti ajattelemme voivamme vähentää väkivaltaa lisäämällä poliisien, asevalvonnan, tiukempien sakkojen ja muun sellaisen määrää. Mutta kaikki tietävät, että nämä tavaksi tulleet menetelmät ovat riittämättömiä, koska väkivalta ja rikollisuus ovat edelleenkin kaupunkiemme pääongelma. Toisaalta, miten tahansa uudenlaiselta tämä Transsendenttisen meditaation lähestymistapa saattaakin vaikuttaa, todistusaineisto jatkuvasti osoittaa sen voivan vähentää väkivaltaista rikollisuutta.”   

Tutkija David Orme-Johnson huomautti, että ”yhteiskunnan väkivalta aiheutuu stressin kerääntymisestä kollektiiviseen tietoisuuteen”, juuri niin kuin stressin kerääntymisen yksilössä tiedettiin aiheuttavan taudin kehossa. ”Sovinnainen tieteellinen malli pitää selviönä, että yksilöllinen tietoisuus on täysin erillinen muiden tietoisuudesta, ja ettei ole olemassa yhteistä kenttää joka yhdistäisi meidät toisiimme. Mutta edistynein ymmärrys fysiikan alueella on osoittanut meille viime vuosisadalla, että hienoaineiset energiakentät ovat kaiken maailmankaikkeudessa olevan perustana. Miksei meidän silloin tulisi olettaa, että myös ihmisen tietoisuudella on kentän ominaisuuksia perustavimmilla tasoilla?”

Hagelinin mukaan historialliset edeltäjät voivat auttaa ymmärtämään tietoisuuden kenttävaikutuksia. ”Varhaiset tiedemiehet kuten Edison ja Marconi keksivät sellaisia tekniikoita kuin sähkölampun ja radioaaltojen siirron, jotka alkoivat käyttää hyväksi elektromagneettisen kentän kätkettyjä mahdollisuuksia. Elektromagneettinen kenttä oli aina ennenkin ollut olemassa, mutta viimeisten sadanviidenkymmenen vuoden aikana tarvittiin nämä ja muita keksintöjä osoittamaan tämän näkymättömän kentän valtaisa käytännöllinen arvo yhteiskunnalle. Samalla tavoin tietoisuuskenttä on aina ollut olemassa, ihmisten tietoisen ajattelevan mielen tuolla puolen. Maharishi Mahesh Yogi tunsi muinaiset tekniikat, joiden avulla tämän kentän yhteyteen voi päästä. Nyt tiedemiehet ovat alkamassa vahvistaa sen suunnattoman suuren käytännöllisen arvon yhteiskunnalle.”

Orme-Johnsonin mukaan transsendenttinen meditaatiotekniikka mahdollisti mielen aktiviteetin rauhoittumisen ja muuntautumisen täysin hiljaiseksi tilaksi, joka oli perimmäinen tietoisuuskenttä. ”Kun mieli asettuu tälle tietoisuuden kenttätasolle, ne ominaisuudet, jotka ovat luontaisia tässä perustana olevassa kentässä, vilkastuvat yksilöllisessä tietoisuudessa. Näitä ovat esimerkiksi täydellinen järjestys, tasapaino, harmonia ja loppumaton vastaavuussuhde. Tämän tuloksena yksilöstä tulee ikään kuin järjestäytyneisyyden ja rauhan lähetin yhteiskunnassa, jota voi verrata tapaan jolla televisio tai radiolähetin elvyttää elektromagneettista kenttää erityisellä tavalla ja välittää sitten aallot kentän läpi, ja jotka voidaan poimia välimatkan päästä.”

Hagelin lisäsi, että “kun ihmiset alkoivat ymmärtää elektromagneettista kenttää ja sen valtavia sovelluksia, tavanomaiset menetelmät – kuten kynttilöiden polttaminen valon saamiseksi tai kirjekyyhkysten käyttäminen kommunikoinnin apuna – muuttuivat nopeasti vanhanaikaisiksi. Nämä uudet tutkimustulokset, jotka osoittavat että on mahdollista luoda järjestystä ja koherenssia yhteiskunnassa tietoisuuden kenttävaikutusten kautta, tekevät aseista ja sodista hyvin pian vanhanaikaisia.” 

Myös professori David Edwards Texasin yliopistosta totesi tämän tutkimuksen ja sen taustalla olevan teorian ansaitsevan mitä vakavimman huomioinnin – niin akateemikoiden kuin poliitikkojenkin taholta. ”Olen sitä mieltä että voidaan uskottavasti väittää, että tämän tutkimuksen mahdollinen vaikutus ylittää minkä tahansa muun meneillään olevan sosiaalisen tai psykologisen tutkimusohjelman. Se on selvinnyt suuremmasta tilastollisten testien joukosta kuin useimmat muut konfliktinratkaisun alueella tehdyt tutkimukset.”

TM-järjestö oli myös tutkinut, voiko ryhmämeditaatio vaikuttaa maailmanrauhaan. Vuonna 1983 Israelissa oli järjestetty erityinen TM-kokoontuminen, jossa oli seurattu arabien ja israelilaisten välistä konfliktia päivä päivältä kahden kuukauden ajan. Niinä päivinä kun meditoijien määrä oli ollut korkea, sotakuolemat Libanonissa olivat vähentyneet seitsemänkymmentäkuusi prosenttia, ja myös paikallinen rikollisuus, liikenneonnettomuudet ja tulipalojen määrä olivat laskeneet. 

Tällä tavoin ihmisillä oli siis kollektiivinen kyky tehdä maailmasta parempi paikka. Kaikki olivat yhteydessä toisiinsa Akashan eli Nollapistekentän kautta, ja näytti vahvasti siltä, että kollektiivisen meditaation muodossa lähetetty positiivinen ajatusenergia vaikutti tähän kenttään erityisen voimakkaasti. Kuten sahajajoogan kehittänyt intialainen Shri Mataji Nirmala Devi totesi, ei maailmassa voinut olla rauhaa ennen kuin ihmisten sisällä oli rauha. Tiede oli alkanut osoittaa siihen suuntaan, että Devi oli enemmän oikeassa kuin länsimaissa useimmat ihmiset olisivat osanneet kuvitellakaan. Maharishi Mahesh Yogi oli yrittänyt palkata neljäkymmentätuhatta mietiskelevää joogalentäjää, jotka olisivat voineet taata maailmanrauhan puhdistamalla yhteistä tietoisuuskenttää. Kaiken perustana oli siis ykseys, jonka yhteyteen ihmisen oli mahdollista päästä. 

Jotkut nykyajan johtavista tutkijoista fysiikan, biologian, psykologian ja monien muiden alojen alueilla olivatkin alkaneet hyväksyä totuuden ajatusenergiasta – he olivat ryhtyneet tutkimaan sitä, minkä monet idän maissa olivat tienneet vuosisatojen ajan. Myös Masaru Emoton tutkimukset, jotka osoittivat vesikiteiden muuttuvan silmin nähden ajatusten vaikutuksesta, kertoivat kollektiivisen ajatuksen voimasta: Kirjoissaan Emoto osoitti, että kokonainen järvi oli voitu puhdistaa suuren ihmisjoukon meditoidessa sen rannoilla. 

Meditatiivinen, ajatukseton tila ihmisen sisällä loi siis rauhaa hänen ympärilleen. Buddha symboloikin yleisesti rauhaa ja harmoniaa. Kirjailija Pankaj Mishra oli todennut Buddhan oivallusten muuttaneen dramaattisesti yhteiskuntaa ja kulttuuria Tiibetissä, jonka asukkaat oli vielä 600- ja 700-luvuilla tunnettu erityisen julmista sotilaistaan ja laajentumispyrkimyksistään. Buddhalaisuudesta oli kehittynyt monta muotoa, mutta väkivallattomuudesta oli alun alkaen tullut yksi sen keskeisimmistä opinkappaleista. Mitä tuli väkivallan turhuuteen ja karmaan, buddhalaisessa Samyutta Nikaya -tekstissä todettiin, että ”viha synnyttää vihaa, väkivalta väkivaltaa. Tappaja kohtaa tappajansa, valloittaja valloittajansa, väärintekijä väärintekijän. Näin karma kehittyy ja kypsyy.””

”Modernin länsimaisen ihmisen kiivasrytminen elämä oli ajatuksia, suunnitelmia ja strategioita täynnä, eikä mieli yleensä saanut hetkenkään rauhaa. Lisäksi länsimaalainen yleensä samaisti itsensä mieleen, toisin kuin esimerkiksi buddhalainen aasialainen, joka näki olevansa paljon enemmän. Suurin osa ihmisen tietoisesta olemassaolosta oli ajattelua, vaikka suuri osa hänen ajatuksistaan oli itseään toistavia, mitättömiä ja varsin hyödyttömiä. Tietoiset ajatukset olivat lisäksi pääasiassa kielteisessä muodossa, mikä oli yleensä yhteydessä vasempaan aivopuoliskoon. Nämä ajatukset loivat niin kutsutun apinamielen, mikä oli buddhalainen termi jatkuville tausta-ajatuksille tai tarpeettomalle puheelle, jota ihminen äänettä harrasti. Meditaatio hiljensi tämän toiminnan, ja silloin mieli tyyntyi. 

Meditoivien ihmisten aivotoimintaa oli tutkittu paljon siihen kehitettyjen modernien laitteiden avulla. Jo ensimmäiset 1960-luvulla tehdyt tieteelliset tutkimukset osoittivat meditoijien olevan erittäin keskittyneitä yksilöitä. Intiassa tutkija nimeltä B.K. Anand oli saanut selville, että joogit voivat meditoida itsensä niin syviin transsitiloihin, että he eivät reagoineet kun kuumia koeputkia painettiin heidän käsivarsiaan vasten. Oli myös nähty, etteivät mestaritason meditoijat säpsähtäneet aseen lauetessa heidän meditoidessaan. EEG-laitetta eli elektroenkefalografia käytettiin rekisteröimään aivojen sähköistä aktiivisuutta. 

Tunnetut tietoisuuden tilat oli jaettu neljään yleiseen luokkaan, jotka olivat Beta, Alpha, Theta ja Delta. Beta oli tavallinen valveillaolotietoisuus, ja se oli ihmisen aivojen taajuus esimerkiksi silloin kun hän keskusteli tai teki monimutkaista tehtävää. Mieli tuotti Beta-aivoaaltoja ajatellessaan lineaarisesti ja loogisesti. Alpha-aaltoja aivot tuottivat, kun ne siirtyivät ulkoisesta sisäiseen maailmaan, esimerkiksi silloin kun ihminen alkoi hiljentää mieltään ja rentoutua. Theta-aallot tulivat vallitseviksi sitten, kun ihmisen rentoutumisen tila syveni: ne liitettiin erilaisiin meditaatiotiloihin, unennäköön sekä fyysiseen ja emotionaaliseen parantumiseen. Tässä tilassa fyysiset jännitteet vähenivät ja tavanomainen mielen sorina hiljeni. Delta-aaltoja mieli tuotti syvän unen aikana. 

Nykyaikainen aivotutkimus oli selvittänyt, että meditoidessa ihmisen aivoaaltojen taajuus muuttui. Eri meditaatiotekniikat saivat aikaan erilaisia vaikutuksia niin aivojen kuin hermostonkin toiminnassa. Tutkimukset osoittivat meditaation harjaannuttavan mieltä sekä muotoilevan uudelleen aivoja. Meditaatioharjoituksen hyödyt ihmiselle oli todennettu sadoissa tieteellisissä tutkimuksissa, joita oli tehty useissa riippumattomissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Ne osoittivat yhteyden meditoimisen ja parantuneen fyysisen ja mentaalisen terveyden välillä. Näytti myös siltä, että meditaatio oli tehokkaampaa kuin tavallinen rentoutuminen. Harvardin yliopistossa oli tutkittu kahden kohderyhmän aivosähkökäyriä. Toinen ryhmä oli opetettu meditoimaan ja toiselle oli annettu äänitettyjä kirjoja joiden avulla he voivat rentoutua. Seuraavien muutaman kuukauden aikana meditoijat olivat tuottaneet paljon enemmän parantavia theta-aivoaaltoja kuin kirjan kuuntelijat, koska he kytkivät pois päältä aivojen etuosat, jotka ottivat vastaan ja käsittelivät aistiperäistä informaatiota. 

Meditaatiotekniikoita oli kehittynyt lukemattomia, ja ne kaikki olivat hyviä keinoja keskittyä ja hiljentää mieli. Nämä sisäiset opetukset tarjosivat käytännöllisiä, systemaattisia harjoituksia, jotka oli testattu ja joita oli jalostettu vuosituhansien ajan. Ne olivat auttaneet lukuisia harjoittajia monista henkisistä ja uskonnollisista traditioista löytämään todellisen luontonsa ja oivaltamaan korkeimman potentiaalinsa. Monissa menetelmissä mietiskelijät keskittyivät yhteen asiaan, esimerkiksi syvään ja rauhalliseen hengitykseen tai katseen ja ajatusten kohdistamiseen tiettyyn pisteeseen. Jokaisella henkäyksellä mielen ja kehon annettiin rentoutua syvemmin, ja kaikkien häiritsevien ajatusten sallittiin virrata pois mielestä. Aasian maissa mantran lausuminen ja rukousnauhan käyttäminen keskittymisen apuna oli yleistä. 

Analysoidessaan mielensä läpi kulkevia ajatuksia ihminen yleensä näki, että monet niistä käsittelivät joko menneisyyttä tai tulevaisuutta. Se merkitsi, että hän oli kykenemätön olemaan täydellisesti läsnä. Meditointi antoi kaiken aktiivisen ajattelun jäädä, ja silloin ihminen eli puhtaasti nykyhetkessä. Se oli rentoutunut mutta valppaasti tietoinen tila, eikä sitä tarvinnut tehdä, koska se oli olemassaolon perustila – sen piti vain antaa itsekseen nousta esiin. Buddhalaisten meditaatiotekstien mukaan taitava harjoittaja voi oppia menetelmän siihen pisteeseen, että hän pystyi pitämään huomionsa horjumattomana tuntikausia kerrallaan. 

Länsimaissa transsendenttinen meditaatio oli todennäköisesti tunnetuin meditaation muoto. Se perustui ikivanhaan vedalaiseen perinteeseen, jossa meditaation traditio oli säilynyt lukemattomien sukupolvien ajan. Transsendenttinen meditaatioharjoitus tehtiin silmät kiinni mukavassa asennossa istuen, ja harjoitukseen käytettiin tavallisesti noin kaksikymmentä minuuttia kahdesti päivässä. Tätä menetelmää harjoittavan elokuvaohjaaja David Lynchin mukaan transsendenttinen meditaatiotekniikka oli ”yksinkertainen, vaivaton tapa 'sukeltaa sisäänpäin', kokea puhtaan tietoisuuden ja luovuuden valtameri. Se on ainutlaatuinen kokemus, mutta myös hyvin tuttu – se on oma sisäinen Itsemme. En ole koskaan jättänyt väliin meditaatiota kolmenkymmenenneljän vuoden aikana. Meditoin aamulla ja iltapäivällä noin kaksikymmentä minuuttia kerrallaan. Sitten menen hoitamaan päivän töitäni. Havaitsen, että tekemisen ilo lisääntyy. Luovuus lisääntyy. Intuitio lisääntyy. Elämänilo kasvaa. Ja negatiivisuus väistyy.”

Jo vuonna 1967 Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori, tohtori Herbert Benson oli tutkinut laboratoriossaan kolmeakymmentäkuutta transsendenttisen meditaation harjoittajaa. Hän oli havainnut, että silloin kun he meditoivat, he käyttivät seitsemäntoista prosenttia vähemmän happea, vähensivät sydämenlyöntitiheyttä kolmella lyönnillä minuutissa, sekä lisäsivät theta-aivoaaltojaan eli aaltoja, joita ihmisen aivot tuottivat esimerkiksi juuri ennen nukahtamista. Mutta meditoijat eivät nukkuneet. Benson oli havainnut, että meditoijat muunsivat stressin aiheuttaman taistele tai pakene -reaktion ja saavuttivat rauhallisemman, onnellisemman tilan. Hän oli todennut antaneensa yksinkertaisesti tieteellisen selityksen tekniikoille, joita ihmiset olivat käyttäneet tuhansien vuosien ajan. Transsendenttisesta meditaatiosta oli tehty yli viisisataa tutkimusta, jotka osoittivat sillä olevan syvällisiä vaikutuksia ihmisen psyykeen ja fysiologiaan. 

Yksi buddhalaisuuden perustotuuksista oli, että syyt olemassaolon kärsimyksiin olivat ihmisen sisällä ja että ne voitiin poistaa sisäisen meditatiivisen työskentelyn avulla. Meditaatiotekniikat voitiin nähdä mielen harjoittamisen menetelminä, joihin liittyi tietoinen sellaisten mentaalisten ominaisuuksien kehittäminen, jotka lisäsivät ymmärrystä ja rauhallisuutta, sekä niiden mielentilojen tarkoituksellinen muuntaminen tai vähentäminen, jotka estivät näitä ominaisuuksia toteutumasta. 

Tutkimuksen mukaan säännöllisesti mietiskelevät buddhalaiset olivat onnellisempia kuin muut. Buddhalaiset meditoijat järkyttyivät, hermostuivat, hämmästyivät ja suuttuivat muita harvemmin. Meditaatiotutkimus oli osaltaan edennyt, kun Dalai Lama oli tavannut länsimaalaisia psykologeja ja aivotutkijoita kotonaan Dharamsalassa Intiassa. Dalai Lama oli kehottanut heitä järjestämään pitkälle edistyneiden meditaation harjoittajien tutkimusta. Esimerkiksi tutkija Richard Davidsonin ryhmä oli suorittanut kokeita erakoilla, jotka oleskelivat Himalajalla sekä vuorilla Dharamsalan ympäristössä. Dalai Lama oli suostutellut erakkoja myöntymään kokeisiin, koska hän tunsi että tieteen soveltaminen meditoijien tajunnan ymmärtämiseksi oli hyvin tärkeää. 

Tutkimukset osoittivat, että aivojen toiminnassa oli havaittavissa huomattavia muutoksia erityisesti syvän meditaatiotilan aikana. Kun ihminen harjoitteli tarpeeksi, aivojen hermosolut sopeutuivat kohdistamaan aktiivisuuden aivojen etuosan alueelle, joka suuntautui keskittymiseen. Tapahtui se, mihin esimerkiksi samurait ja kamikaze-pilotit oli perinteisesti harjaannutettu: oppimaan olemaan täysin tietoisia hetkestä. Kokeet myös osoittivat, että kokeneilla meditoijilla oli enemmän aivojen aktiivisuutta vasemmanpuoleisessa otsalohkossa eli siinä osassa aivoja, joka liittyi myönteisiin tunteisiin kuten onnellisuuteen, iloon ja tyytyväisyyteen. Tutkijoiden mukaan kokeneet mietiskelijät näyttivät kesyttäneen aivojensa mantelitumakkeet, jotka olivat tunteita, etenkin pelkoa ja vihaa käsitteleviä hermosoluja. Ihminen voi siis tarkoituksellisesti kehittää onnellisuutta aivoihin vaikuttavien mielenharjoitusten avulla. Buddhalaisuudessa olikin syvällinen ymmärrys mielen kyvystä siirtyä negatiivisesta tilasta tyyneyden ja kokonaisvaltaisen puhtauden tilaan. 

Länsimaissa monet uskoivat, että onneton mieli oli luonnollinen tila, mutta buddhalaisuuden mukaan se oli vain ihmisen oman mielen harha. Meditoimalla ja mielikuvaharjoittelulla ihminen voi oppia hallitsemaan vihaansa. Onnellisuus loisti meditoijista; buddhalaisten munkkien ja pappien kasvoilla oli aina tasapainoinen ja ystävällinen ilme.”

”Mandala oli sanskritin kieltä ja merkitsi 'ympyrää' ja 'keskusta'. Mandala oli maaginen ympyrä, symbolinen jumalten asuinsija ja syntymäpaikka. Se oli diagrammikuvaus universumista, jota hindulaisissa ja buddhalaisissa traditioissa käytettiin apuna meditaatiossa ja osana pyhiä rituaaleja. Sillä oli monia merkityksiä. Se voi esimerkiksi symboloida yksilön harmonista yhteen nivoutumista kosmoksen kanssa. Mandalan käytännöllinen tarkoitus oli auttaa ihmistä keskittymään pienentämällä hänen näköaistinsa psyykkinen alue ja kohdistamalla se rajattuun keskipisteeseen. Kontemplatiivinen mystikko käytti tällaisia visuaalisia diagrammeja aluksi keskittääkseen mielensä, saadakseen aistinsa hallintaan ja vapauttaakseen itsensä tavanomaisesta huomiokyvyn pakottavasta vaeltelusta, mikä yleensä teki ihmisestä kykenemättömän yhdistymään lähteensä ja keskuksensa kanssa. Meditaatio oli keskittymisen syventämistä, kunnes tietoisuudesta tuli “yksisuuntainen virta” yhteen ainoaan kohteeseen.

Mandalan tärkein symbolinen tehtävä oli toimia ikään kuin kehämäisenä pyhän tilan astiana. Astuessaan mandalan sisään ihminen jätti taakseen arkimaailman ajan ja tilan – hän astui pyhään tilaan ja aikaan. Mandalan uloin kehä kuvasi liekkejä, jotka polttivat pois tietämättömyyden sen sisään astuvasta ihmisestä, joka tarkasteli intohimoja, kuten vihaa, halua ja pelkoa meditatiivisesti. Laskeutumalla näiden karkeiden tietoisuudentasojen läpi, joita mandalan ulkoiset kehät edustivat, meditoija muunsi fyysisen itsen. Sitten hän aloitti etenemisen kohti ympyrän keskustaa hienojakoisten sisempien kehien ja asteittaisen tietoisuuden keventymisen kautta, käyden matkalla läpi eritasoisia henkisiä kokemuksia. Voimalinjojen verkosto jakoi yantran edustaman kosmisen tilan, joka kulki pohjoisesta etelään ja lännestä itään, ladaten universumin jumalallisella energialla. Se esitettiin risteytyvinä kolmioina tai neliöinä. Ylitettyään tämän pyhän ajan ja tilan alueen ihminen saapui ympyrän keskustaan, jossa oli piste tai bindu. Se edusti Neru-vuorta, myyttistä vuorta universumin keskipisteessä, jonne meditoija matkusti polullaan kohti valaistumista. Siellä kaikki aika ylittyi ja hän oli syntymisen ja tuhoutumisen tuolla puolen, valaistuneessa tilassa.

Mandala oli keskusta, ja meditaatio merkitsi keskustaan astumista. Mandalan tarkoituksena oli näin sulkea ulkopuoli pois ja pitää sisäpuoli yhdessä. Symbolisesti pyhä tila mandalassa oli universumin mikrokosmos, joten meditoimalla mandalan äärellä ihminen voi sulautua yhteen kosmoksen kanssa, tulla sisäisesti tietoiseksi jumaluudesta. Toisin sanoen astumalla mandalan pyhään tilaan ihmisen itse sulautui suurempaan itseen ja yhdistyi uudelleen korkeampaan tietoisuuteensa. Mandalan keskusta kuvasi syvintä tajuntaa, jolle oli annettu eri kulttuureissa erilaisia nimiä. Mandalat olivat näin ollen eräänlaisia henkisen energian kuvioita, abstrakteja karttoja ihmisen psyykkisen avaruuden energiakentistä. Meditoimalla mandalan osia järjestyksessä, siirtyen sisään keskustaa kohti, meditoija liikkui samaan aikaan kohti omaa keskustaan sekä todellisuuden keskusta – hindujen brahmania tai buddhalaisuuden nirvānaa. Tämän prosessin kautta hän saattoi palata alkuperäiseen lähteeseensä. Meditatiivisessa tilassa ihminen tunnisti näin itsensä jälleen jumalana, ja palasi siten takaisin yksilöllisen olemassaolon illuusiosta jumalallisen tilan universaaliin kokonaisuuteen. Meditoija katsoi yantraa tai mandalaa niin kauan, että pystyi visualisoimaan sen silmät suljettuina. Lopulta hän ja hänen meditaationsa kohde sulautuivat yhdeksi. Mandalan keskipiste, bindu, hajosi, ja yhteys ihmisen tietoisuuden ja kosmoksen välillä oli muodostettu. Edistynyt harjoittaja ei käyttänyt ulkoista yantraa, vaan hän visualisoi koko kuvan ja symbolisesti häivytti materiaalisen universumin kulkiessaan mandalan reunalta takaisin sen keskipisteeseen. Myös jumaluuden hahmoa voitiin mietiskellä.

Mandaloita oli käytetty rituaaleissa vuosituhansien ajan edesauttamaan ihmisen siirtymistä toiseen tietoisuuden tilaan. Lamakirjallisuus antoi hyvin yksityiskohtaiset ohjeet, miten tämänkaltainen ympyrä tuli maalata ja miten sitä piti käyttää. Mandaloita voitiin paitsi maalata, myös piirtää, veistää, kirjoa ja tanssia. Mandalan idea tuli esille myös joissakin buddhalaisissa rakennuksissa, kuten stūpissa. Myös hindutemppelit oli rakennettu mandalan rakenteen mukaisesti. Temppeli oli kolmiulotteinen mandala – sitä pidettiin universumin mikrokosmisena esitysmuotona. Myös ihmistä voitiin pitää mandalana, kuten myös asuintaloa, kirjaa tai musiikkikappaletta.

Carl Jung oli tutkinut myös mandaloita. Mandala oli kiehtonut häntä ja hän oli tulkinnut sen kuvaavan sielua. Oli ollut aika, jolloin Jung oli piirtänyt päivittäin mandalan yrittäessään päästä perille oman psyykensä muutoksista. Hahmottelemalla joka aamu pienen ympyränmuotoisen, kehämäisen piirroksen muistikirjaansa hän oli vähitellen löytänyt mandalan todellisen merkityksen. Piirustustensa avulla Jung oli tarkkaillut itsessään päivästä päivään tapahtuvia psyykkisiä muutoksia, ja havainnut mandalan vastaavan psyyken makrokosmista luonnetta. Jung totesi, että kontemplaatioharjoituksella tähdättiin harjoittajan psyykkiseen muutokseen: joogi vaihtoi egonsa eli yksilöllisen olemassaolon ilmauksen Shivaan tai Buddhaan. Tällä tavalla hän sai aikaan persoonallisuuden psykologisen keskuksen siirtymisen persoonallisesta egosta persoonattomaan ei-egoon, joka siinä tilassa koettiin todellisena persoonallisuuden pohjana. Jung piti mandalasymbolin merkityksen ymmärtämistä yhtenä tärkeimmistä saavutuksistaan.

Mandaloita oli piirretty, maalattu, kaiverrettu kiveen ja rakennettu kautta aikojen kaikissa kulttuureissa. Kaikkialla maailmassa esiintyville symboleille oli Jungin mukaan ominaista samat perustavanlaatuiset lait, jotka oli nähtävissä yksittäisissä mandaloissa. Jokaisessa ihmisessä täytyi siis olla tietoisuuden ylittävä mielenlaatu, joka kykeni tuottamaan samoja tai erittäin samankaltaisia symboleita kaikkina aikoina kaikissa paikoissa. Koska tämä mielenlaatu ei yleensä ollut tietoisesti ihmisen hallussa, Jung kutsui sitä kollektiiviseksi piilotajunnaksi eli kaikissa yksilöissä olevaksi identtiseksi psyykeksi. Vuonna 1909 näkemänsä unen perusteella Jung oli vakuuttunut kollektiivisen piilotajunnan olemassaolosta – siitä, että kaikkien ihmisten psyyken tapahtumat olivat jonkinlaisella yhteisellä pohjalla. Hän oli alkanut kerätä todisteita siitä, että tähän kollektiiviseen piilotajuntaan sisältyi joukko maagisia ja uskonnollisia perussymboleja, ja että “siihen kuuluu joukko ikivanhoja psyykkisiä hahmoja, jotka ovat tunkeutuneet myös yksilölliseen tietoisuuteen”. Jungin mukaan uskonnolliset symbolit olivat osa ihmisen “vaistoperintöä” ja niiden alkuperä oli puhtaasti henkinen.

Ihmisten piilotajuntaan sisältyi näin ollen joukko symboleja ja kuvia, jotka olivat eräässä mielessä suoraan geeneissämme. Oli myös kulttuurista riippumaton havainto, että esimerkiksi tietyt kasvonilmeet vastasivat tiettyjä perustunteita kaikkialla maailmassa – tämä oli yksi esimerkki kollektiivisesta piilotajunnasta. Lisäksi antropologit eivät olleet löytäneet ensimmäistäkään kulttuuria, jossa ei olisi tavattu vaikkapa rakastumista. A priori merkitsi tätä kollektiivista piilotajuntaa, joka piili persoonallisen psyyken alla. Myös maailmanlaajuinen ymmärtämys esimerkiksi astrologiasta viittasi kollektiiviseen tajuntaan, koska siihen oli kaikkialla maailmassa muodossa tai toisessa uskottu; tähtien vaikutus ihmisten elämään oli aina nähty selviönä. Jung oli todennut, että psyyke oli suuri kenttä, joka ulottui paljon fyysisen ruumiin ulkopuolelle.

Synkronisiteetti-ilmiöitä koettuaan Jung oli todennut ymmärtävänsä ”sen ensiarvoisen tärkeän totuuden, että psyykessäni on asioita, joita en itse tuota vaan jotka syntyvät omasta aloitteestaan ja elävät omaa elämäänsä”. Tämän sanottiin olleen Jungin elämän tärkein läpimurto. Se oli saanut hänet käsittämään tehokkaammin kuin mikään muu olisi voinut, että kollektiivinen piilotajunta mytologisine sisältöineen oli täyttä todellisuutta. Kollektiivisen piilotajunnan symbolisten tuotteiden, kuten mandaloiden, perustaksi Jung edellytti alkukuvien eli arkkityyppien olemassaolon. Eri kulttuureissa ilmeni yhtäläisyyksiä etäisyydestä ja aikakaudesta riippumatta. Tietyt kuvat ja ajatukset – universaalit symbolit ja arkkityypit – ilmenivät toisistaan riippumatta ja yhä uudestaan kaikissa kulttuureissa nykyaikana ja menneisyydessä.”

”Arkkityypit olivat Jungin määritelmän mukaan piilotajunnan perushahmoja, eräänlaista vaistomaista tietoa, aivan niin kuin vaistot olivat synnynnäistä toimintataitoa. Niillä ei siis ollut mitään tekemistä järjen kanssa, ne eivät olleet rationaalisesti perusteltuja. Arkkityypit eivät edustaneet asioita sinänsä vaan olivat muotoja, joissa asioita voitiin havaita ja ymmärtää. Jung oli löytänyt maailman uskonnoista jatkuvasti lisää niiden puolesta puhuvaa aineistoa. Esimerkiksi mandala oli tiedostamattoman vapauttama arkkityyppinen kuva, jonka voitiin osoittaa esiintyneen vuosituhansien ajan – sen vuoksi hän kutsui mandalan tekemisen syvintä merkitystä ”Ikuisen Mielen ikuiseksi uudelleen luomiseksi”. Mandala eli ympyrä merkitsi Jungin mukaan itsen kokonaisuutta tai ilmensi psyykkistä perustaa tai myyttisin termein ilmaistuna ihmisessä inkarnoitunutta jumaluutta.

Ympyrä oli universaalinen symboli perusolemuksesta, joka sai alkunsa itsestään ja palasi itseensä. Jungin mukaan ympyrä oli itsen symboli. Se ilmaisi psyyken kokonaisuuden kaikkine puolineen, ja siihen kuului myös ihmisen ja luonnon kokonaisuuden välinen suhde. Se esiintyi niin primitiivisessä auringonpalvonnassa kuin moderneissa uskonnoissa, myyteissä ja unissa, tiibetiläisten munkkien piirtämissä mandaloissa, kaupunkien asemakaavoissa ja varhaisten astronomien sfäärejä koskevissa käsitteissä. Se osoitti aina kaikkein tärkeintä yksittäistä elämän puolta – sen perimmäistä kokonaisuutta.

Ne perimmiltään kuvaamattomat henkiset ideat, jotka olivat alkumielikuvien eli arkkityyppisten ilmaisujen lähteinä, olivat niin perustavia elämälle, että niiden ydinolemukseen eivät mitkään yksilölliset käsitykset vaikuttaneet. Tämän vuoksi myös niiden ilmaisumuodot muistuttivat kaikkialla maailmassa toisiaan, vaikka jokainen kulttuuri ja aikakausi jättikin niihin oman leimansa. Eri ilmaisumuodot voivat vaihdella pinnalta, mutta eivät syvimmältä perusmuodoltaan. Tämä perusmuoto viesti henkisestä ideasta, joka kesti läpi aikakausien muuttumattomana, uudistavana voimana.”